Oppiminen on matka ja sinä saat olla osa sitä!
Kouluttamista ja eläinten kanssa toimimista ei opita muuta kuin kouluttamalla. Voimme lukea asioita kirjoista, mutta vasta harjoittelemalla voimme kehittyä asioissa. Jokainen tietää omista kouluajoilta, että ilman ala-astetta ei voinut suoraan yliopiston tasolle hypätä. Näin on myös kouluttamisen suhteen. Joudumme tilanteita käsittelemään sen hetkisen parhaan osaamisen ja tiedon mukaisesti. Parasta olisi mikäli voisimme myös itsellemme olla armollisia ja suhtautua virheisiin oppimisena, emme epäonnistumisena.
Kouluttaessani omaa koiraa, havaitsin siinä olevan sellaista tunnetilaa, josta en pitänyt. Koira oli mielestäni turhautunut, liian hektinen, se käyttäytyi rauhattomasti, äänteli tarpeettomasti eikä se osannut rauhoittua suoritettavassa liikkeessä sellaiseksi jonka olisin sen toivonut olevan. Kävimme hakemassa oppia, jossa antina oli taikatemppuja, joiden neuvoissa milloin lelun piti olla vasemmalla, toisinaan käteni oikealla, koiran kiertää etukautta ja toisinaan takakautta. Kesti pitkän aikaa ennen kuin tajusin, etten tarvitse taikatemppuja, vaan kaikki liittyi ihan perusasioihin, jotka minun olisi pitänyt huomata jo koiran ensimmäisissä harjoituksissa, mikäli olisin ymmärtänyt niitä silloin tulkita. Tämän koiran myötä aloinkin sanoa, että ”kyllä minä temput osaan opettaa, mutta entä se kaikki muu?”. Tämäkin oli osa omaa oppimistani, koska tällöin konkreettisesti havaitsin kuinka suuri merkitys on huomioida koiran olotilaan sen hetkisessä koulutuksessa ja kuinka tärkeää on kiinnittää huomiota edeltäviin vaikutteisiin ennen kuin yhtään mitään koiralle varsinaisesti lähdetään opettamaan.
Kouluttamisen arvopohja ja eettinen ajattelu
Opiskeluiden aikana olen päässyt keskustelemaan monipuolisesti Susan Friedmanin HH-mallista eri tahojen kanssa. Tämä malli on ensi arvaamatta hieman mystinen ja herättää paljon keskustelua. Kriittisesti asiaan suhtautuvat kiinnittävät ensimmäiseksi siinä huomion miten heikenteet voivat olla tiekartassa vasta viimeisimpinä risteyksessä, koska eihän ilman heikenteitä voi tapahtua oppimista? Toiset näkevä tiekartan utopistisena mahdollisuutena kouluttaa ainaostaan positiivisen vahvisteen avulla, koska kuitenkin operantin oppimisen nelikentän muutkin kohdat ovat läsnä, halusimme tai emme. Voisiko sanoa, että tiekartta yrittää todistella jotain mitä ei pystytä todellisuudessa edes toteuttamaan?
Mallin ymmärtäminen avautuu kuitenkin parhaiten oman kokemuksen kautta. Tämä tiekartta on tullut osaksi omaa koulutusfilosofiaa, sillä juuri siitä kaikessa oli kyse oman koirani kanssa vaikka en aikaisemmin osannut tilannetta sanoittaa!
Monet kerrat kuulee sanottavan kuinka koira ei suorittanut jotain asiaa ja myöhemmin huomasikin koiralla olevan selässä lihasjumi tai korvassa tulehdus. Ensimmäinen ja kiistattomin tiekartan risteys liittyykin siihen ymmärrykseen, että eläimet eivät koskaan halua vain pahuuttaan olla tekemättä mitään. Lähes aina taustalla on vaikkapa kiputila, ruokintaan liittyvät asiat tai muu fyysinen poikkeama. Hyvin lähellä, mutta kuitenkin vasta toisena tiekartan risteyksessä on ympäristön aiheuttamat epämiellyttävät tilanteet tai vaihtoehtoisesti liian suuret houkutukset, jotka samalla kilpailevat eläimen huomiosta. Näissä molemmissa tiekartan ensimmäisissä risteyksissä suurimman hyödyn koulutukseen saamme kiinnittämällä huomioita koiralle epämiellyttävän tilan parantamiseen. Toisinaan koiralle saattaa tilanteet olla niin haastavia, että emme edes pysty saavuttamaan täydellistä suoritusta niissä olosuhteissa, mutta tämänkin ymmärtäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta ymmärrämme kannattaako edes yrittää lähteä poistumaan seuraaviin risteyksiin.
Mikäli olemme ensimmäiset risteyksen ohittaneet, voimmekin aloittaa vaikkapa temppujen kouluttamisen. Tällöin koiralla ja meillä ihmisillä on mukava olla eikä ympäristön häiriöt vaikuta keskittymiseen. Tällaisissa tilanteissa luonnollisestikin ihmiset lähtevät lähes poikkeuksetta vahvistamaan koulutettavaa käyttäytymistä positiivisen vahvistamisen avulla.
Yleensä heikenteiden käyttämiseen ajaudumme, mikäli omasta mielestämme nerokas tapa ei onnistukaan heti ensimmäisellä yrittämällä tai huomaamme nostaneemme kouluttamisen kriteeriä liian nopeasti eikä eläin enää suorita tehtävää kriteerimme mukaisesti. Tällöin on luonnollista, että ihminen hetkeksi hämmentyy, kun ei ollutkaan parempaa ideaa tarjolla. Ennen heikenteiden eli vaikkapa vahvisteen poistoa (esim. namikäden poistamista) pystymme kuitenkin käyttämään vielä yhden tienristeyksen haaran eli vaihtoehtoisen käyttäytymisen erillisvahvistamisen . Tällöin voimmekin vahvistaa suunnitelmallisesti erillisvahvistamisen avulla vaihtoehtoista käyttäytymistä säilyttäen harjoituksessa eläimelle positiivisen tunnetilan. Tämän jälkeen pääsemme järjestelemään seuraava toistoa paremmin huomioiden tiekartan aikaisempia risteyksiä. Tätäkin osaa on kuitenkin harjoiteltava, koska ilman suunnitelmaa herkästi ihmisellä tulee tällaisessa tilanteessa vähintäänkin hetkeksi jähmettyminen, jonka herkempi eläin voi jo tulkita heikenteenä ja virheen merkkinä vaikka niin ei olisi ollut tarkoitus.
Mikäli kaikki aikaisemmat tiekartan risteykset ovat jo käytetty, päädymme vasta tällöin käyttämään operantin oppimisen nelikentän muodoista negatiivista heikennettä ja negatiivista vahvistetta. Myös käyttäytymisen sammuttaminen liittyy tähän risteykseen, johon tulen palaamaan erillisen blogitekstin kautta.
Tässä kohtaa olemmekin jo hyvin pitkälle kaikki keinot käyttäneet, mutta mikäli muuta mahdollisuutta ei enää ole, joudumme turvautumaan viimeiseen oljenkorteen eli positiiviseen heikentämiseen. Tiekartasta tärkein ymmärrys kuitenkin liittyy siihen, että ennakoimalla ja suunnittelemalla harjoituksen sekä tilanteet paremmin, voisimme välttää aikaisempien risteysten ohi ja yli kaahaamisen suoraan viimeiseen tiekartan mutkaan. Tällaiseen hurjasteluun voimme kuitenkin todellisessa elämässä ajautua erityisesti ongelmallisiin käyttäytymisiin liittyen, joiden edeltäviä vaikutteita emme osaa tulkita tai ne tulevat hyvin äkkiä kohdalle. Esimerkkinä vaikkapa kulman takaa tuleva äkillinen kohde, jota oma koira sponttaanisti pelästyy ja lähtee haukkumaan. Tällöin ensimmäisenä reaktiona ihmisellä on vetää koiraa remmistä ja kenties kieltää koiraa kohdistamasta uhkaavaa käyttäytymistä kulman takaa yllättävästi tulevaa kohtaan. Tämä reaktio on aivan inhimillinen, mutta ei missään määrin mukava niin koiralle kuin myöskään ihmiselle itselleen. Mikäli alamme tällaisia yllättäviä tilanteita kouluttamaan ja koiraa siedättämään niitä kohti, meidän ei koskaan tulisi lähteä liikkeelle koiralle kaikkeista vaikeimmista tilanteista, jossa suunnitellusti ajautuisimme suoraan tiekartan viimeiseen risteykseen. Tämän tiekartan tarkoituksena on osoittaa kuinka voimme suunnitella tilanteet siten, että eläimen on mahdollista oppia tilanteista onnistumisten avulla eikä niinkään ajautua epäonnistumisiin.
Jotta voisimme kehittyä itse havaitsemaan koiramme tai muun eläimen käyttäytymiseen vaikuttavia asioita, tulee meidän harjoitella niitä jatkuvasti. Aina emme onnistu huomaamaan ennen kuin jälkikäteen mitä eläin koulutuksen hetkellä havaitsi, koki tai tunsi. Kuitenkin, kun meillä on tahtotila kehittyä aina vain paremmaksi havainnoimaan eläintä, on meidän mahdollisuus molemmin puoleiselle oppimiselle! Näiden periaatteiden avulla uskon voivan saavutettavan eläimen kanssa vuorovaikutteisen, molemmin puoleiseen hyvinvointiin ja luottamukselliseen suhteeseen tähtäävän yhteistyön, josta haaveilin jo aikanaan esimerkin koirani kanssa.